Saanko esitellä MimiGo!

Oon Personal Trainer. Oon voimavalmentaja. Oon ryhmäliikuntaohjaaja, Liikuntaneuvoja, lähihoitaja, Kehonpainoharjoittelunohjaaja, Kahvakuulaohjaaja, Psyykkinen Valmentaja...

Mutta ennen kaikkea oon äiti, puoliso, yrittäjä ja liikunnallinen ihminen.

Mun mielestä on tärkeää tietää vähän ihmisen elämästä, kokemuksesta ja luonteesta sekä arvoista ennenkuin lähdet tekemään yhteistyötä jonkun kanssa.

SIKSI halusin tehdä pienen esittelyn itsestäni.

Synnyin Helsingissä ja asuin varhaislapsuuteni Pukinmäessä, josta muutin 8vuotiaana Laajasaloon.

Oon elänyt tosi onnellisen lapsuuden. Sen suhteen ei ole mitään valittamista. Oon saanut kasvaa Laajasalossa luonnon keskelle silloin, kun se oli vielä melkeinpä pelkkää metsää. Rakastin metsää ja rakastan edelleen. Leikin barbien kanssa metsässä ja muutenkin keksittiin kavereiden kanssa vaikka ja mitä leikkejä luonnossa. Luulen, että osaksi tän takia mulla on vahva suhde mereen ja metsään. Ylipäätänsä luontoon.

Nyt kun 42vuotiaana mietin lapsuuttani, niin oon todennut monet kerrat, että taisin olla aika menevä ja kovapäinen. Ja niin oli veljenikin. Itse koen, että kovapäisyydestä ei ole ollut muuta kuin hyötyä ja se on vienyt mua elämässä eteenpäin ja myös ollut mun suoja. Vaikka oon kovapäinen, niin oon silti todella herkkä ja empaattinen sekä ymmärtäväinen. Ne ei sulje toisiaan pois. Mun isä aina sanoi, että oon niin härkäpää ja jääräpää kuin kukaan vaan voi olla. Oon myös härkäpää horoskoopiltani mikä kertoo jo paljon. Lisäksi isäni sanoi, että tee asioita, jotka tekee sut onnelliseksi. Älä tavoittele pelkkää materiaa tai rahaa ja "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.". Tärkein mun isän neuvo on kuitenkin ollut se, että ystävällisyydellä pääsee pitkälle. Hymyile, niin sulle hymyillään. Näillä ohjeilla oon eteenpäin mennyt!

Vanhempana olen oppinut liiallisesta kovapäisyydestä pois. Mikä on ihan hyvä :) Tosin jos mun puolisolta kysytään, niin hän saattaa olla eri mieltä, että kovapäisyyttä löytyy vielä ihan tarpeeksi 😆

Itse sanoisin, että olin lapsena liikkuvainen ja tekeväinen, mutta en liikunnallinen. Kokeilin kaikenlaisia harrastuksia, mutta mikään ei oikein sytyttänyt. Tanssista tykkäsin eniten ja tanssin kaikenlaisia lajeja. Mulla ei ollut minkäälaista kilpailuviettiä. Ei muita eikä itseäni kohtaan. Luulen, että se on ollut osa syy miksi kaikki lajit aina lopetin.

15vuotiaana aloin käymään aerobictunneilla ja ne vei mennessään!

Vähän alle 18 vuotiaana aloin kiinnostumaan kehonrakennuksesta ja Fitneksestä. En ikinä ajatellut, että itse olisin jotenkin Fitness, mutta aloin käymään salilla. Luin treeniohjeita Body lehdestä (vai mikä se oli) ja opin nopeesti tekniikat.

21 vuotiaana yhtäkkiä nousinkin Fitness kisoissa lavalle.

Innostuin silloin noin 18 vuotiaana oikeestaan koko treeni- ja hyvinvointi maailmasta. Rakastin sitä kurinalaista ja hieman askeettista maailmaa, jossa joistain ruoka-aineista piti kokonaan kieltäytyä, syötiin säännöllisesti kellon tarkasti ja treeni meni kaiken edelle. Katsoin ylöspäin niitä ihmisiä, joilla oli selkärankaa kaikkeen tohon.

21 vuotiaana Body Fitness kisoissa. Ei paljoa jäänyt lihaksia dietin jälkeen, jossa pudotin painoa aika lyhyessä ajassa 14kiloa. Painoin kisalavalla 58 kiloa. 20kiloa vähemmän kuin nyt. Elintavat ei tuolloin olleet hyvät. Vaihdoin vaan nuoruuden bilettämisen hetkeksi diettiin ja sitten baarit kutsui taas.

Vanhempana olen toki tajunnut, että hyvinvointi on paljon jotain enemmän kuin askeettisesti syöminen tai jokaisiin treeneihin pakonomaisesti osallistuminen. Oon myös ymmärtänyt, että kilpaurheilijan elämä ja terveyden sekä hyvinvoinnin takia itsensä kunnossa pitävän liikkujan välillä on huima ero.

Kuitenkin 18 vuotiaana kiinnosti paljon muutkin asiat kuin treenaaminen. Ravasin paljon baareissa, bileissä ja yökerhoissa. Elintavat ei todellakaan ollut mitkään maailman parhaat. Söi paljon sokeria ja roskaruokaa ja lisäksi join alkoholia monena iltana.

20 vuotiaana pääsin töihin kuntosalille ja aloin ohjaamaan ryhmäliikuntaa, mikä piti oman kunnon kuitenkin todella hyvänä. Jos olisin työkseni tehnyt jotain muuta, niin olisin varmasti kärsinyt terveysongelmista ja ylipainosta jo ennen kolmeakymmentä. Kuntosalin vastaanotosta siirryinkin ohjaajan hommiin ja kouluttauduin Liikunnanohjaajaksi (nykyään liikuntaneuvoja).

28 vuotiaana sain ensimmäisen lapsen. Lapsen isän kanssa suhde ei ollut mikään helpoin ja elin aikamoisessa stressissä monet vuodet. Purin pahaa oloa liikuntaan ja se oli mulle yhtäkkiä kuin terapiaa. Liikunta lisäsi itsetuntoani ja toisen lapsen syntymän jälkeen ajattelin, että menisinkin uudestaan Fitnesskisoihin.

Keräsin massaa, lihasta ja treenasin ja söin paljon. Kärsin kovista ponnistus päänsäryistä ja jouduin monesti lopettamaan treenit kesken tai tekemään ne loppuun silmät kiinni ja kyyneleet silmistä valuen. Liikuin paljon. Niinkuin silloinkin, kun olin saanut ekan lapaseni. Raskauskilot ei lähtenyt helposti, joten liikuin useana päivänä useamman tunnin. Tein aamulla pitkän lenkin koirien kanssa vauva rattaissa ja vielä illalla menin ryhmäliikuntatunnille tai salille.

Toisen lapsen syntymän jälkeen kroppa ei ollut jotenkin valmis treenille. ihmekös... Treenasin kuitenkin ja sainkin massaa ihan kivasti. Kuitenkin yhtenä päivänä katsoin itseäni peilistä ja päätin lopettaa lihasten metsästämisen ja itseni arvostelun ja Fitnesskisohin tähtäämisen... painoin silloin noin 84kiloa, kun mun normaali paino oli aina ollut 69-72kiloa. Mulla ei ollut hyvä olla vaikka painoa ei ollut mitenkään älyttämästi tullut. Elintavatkin oli edelleen aika ajoin tosi retuperällä. Poltin välillä tupakkaa ja aina viikonloppuisin piti saada muutama siideri ja karkkia ja roskaruokaa. En juonut itseäni humalaan, mutta palkitsin itseni usein siiderillä tai kahdella. Sokeria toki meni muulloinkin kuin viikonloppuisin...

Joku napsahti sinä päivänä peilin edessä ja tajusin, että en halua liikkua siksi, että joku lihas olisi isompi tai olisin muodokkaampi tms vaan haluan liikkua siksi, että mulla olisi hyvä ja energinen olo. Se olo ei ole mulle tullut ikinä pelkällä voimaharjoittelulla. Tajusin sen myöhemmin myös Voimanostokisoihin osallistuessani. Kaipaan monipuolista treeniä. Kaipaan hikoilua ja hengastymistä. Tajusin myös, että muiden asioiden pitää myös muuttua. Painon on taas tiputtava ja ruokailun muututtava, satunnaisen polttamisen ja alkoholin juonnin loputtava tai vähentyä huomattavasti. Vaikka perusrunko oli terveellinen ja liikuin suht paljon, niin epäterveellistä syömistä oli liian paljon. Tämä hyvä huomio kaikille: liikunnallinen ihminen voi myös elää epäterveellisesti muuten ja esim hoikalla ihmisellä voi olla todella epäterveelliset elintavat. Paino ei kerro kaikkea tai se, että harrastaa liikuntaa.

Muutoskuva. Minä vasemmalla synnytyksen jälkeen noin 2kk. Painoa noin 90kiloa.
Toisessa kuvassa painoa 73kiloa. Vikasta synnytyksestä 5V.

Olin sitten 6kk tiukalla askeettisella ruokavaliolla. Vähän niinkuin kisadietillä, mutta en niin tiukalla. Pudotin tosi pikkuhiljaa 10kiloa painoa.

Kevyempänä innostuin juoksusta, esteratajuoksuista, Triathlonista ja kehonpainotreenistä. Tein kaikkea mahdollista mihin keho pystyi. Kahvakuulailu ja jooga kulki siinä koko ajan myös mukana.

Olinkin lapsuuden jälkeen ajautunut todella liikunnalliseksi ihmiseksi vuosien saatossa ja ihmiseksi joka OIKEASTI oli kiinnostunut omasta hyvinvoinnista.

Osaksi tämä oli myös syy avioeroon. Kasvoin henkisesti niin vahvaksi samalla, että oli paremmin voimia lähteä suhteesta, joka ei ollut mulle tai lapsille hyväksi. Liikunta ja muut terveelliset tavat lisäävät huomattavasti myös henkistä hyvinvointia sekä hyvää itsetuntoa, jolloin monet asiat helpottuu. Esim. huonosta ihmissuhteesta lähteminen saattaa helpottua tai työpaikalta jossa on huono ilmapiiri tai jos on tapahtunut joku ikävä muu asia, niin liikunta auttaa jäsentelemään ajatuksia.

Jooga on ollut yksi lajeista joista oon ollut kiinnostunut pienestä pitäen. Mulla oli pienenä sellainen joku 70luvun kirja jossa joku parrakas mies kalsarit jalassa opetti astangaa. Hahhhhhaaaa! Muistan sen aina!

Oon kouluttautunut myös voimavalmentajaksi. Minä penkkaamassa tuossa.

Samoihin aikoihin, kun sain sen "herätyksen" peilin edessä ja 10 vuotta sitten sain idean alkaa vetää ryhmiä, joissa auttaisin äitejä pitämään huolta itsestään. Treenattaisiin yhdessä ja tekisin heille ruokaohjelmat. Ensimmäisen lapseni synnyttyä löysin hyvin aina aikaa treenille, yrityksen paperiasioiden pyörittämiseen, lapsille ja ystäville. Myös toisen lapsen syntymän jälkeen löysin aikaa treenille. Saatoin tehdä pieniä lihaskuntotreenejä lasten päikkäreiden aikaan tai treenata leikkipuistossa. Salilla treenit oli kuitenkin liian kovia. Halusinkin auttaa äitejä tajuamaan, että liian kovaa ei kannata lähteä liikkeelle, mutta liikkua voi ja sille löytyy aikaa kyllä.

Kovat kyykkytreenit menossa. Tähtäin voimanostokisat.

Niistä "mammatreeneistä" tulikin menestys ja yhtäkkiä mulla olikin monta ryhmää vedettävänä. Toista lasta odottaessani kouluttauduin Personal Traineriksi ja ryhmistä alkoikin tulla myös PT asiakkaita ovista ja ikkunoista.

Niinkun aiemmin kuntosalille töihin, niin nytkin vähän vahingossa ajauduin ulkotreenien ohjaajaksi ja Peeteeksi. Ajattelin, että kyllä niitä hommia jossain vaiheessa teen omiin nimiin (ja olinhan saliohjelmia tehnytkin aiemmin), mutta kaikki kävi kuitenkin jotenkin tosi itsessään... Ilman mitään toimintasuunnitelmia tai starttirahahakemuksia teinkin yhtäkkiä töitä omiin nimiin ja niitähän riitti. Mun unelma oli silloin kuntosaliharrastuksen aloittaessani, että musta tulee julkkisten traineri ja lähden jenkkeihin! No niin, se unelma muuttui siihen, että haluun SUOMALAISTEN voivan hyvin! Haluan jokaisen löytävän aikaa omalle hyvinvoinnille!

Tässä on nyt siis 10 vuotta tehty pt-hommia ryhmille ja yksilöille ja ennen sitä yli 10vuotta ryhmäliikuntaa. Lisäki ulkotreeniryhmät pyörii edelleen ympäri vuoden. Olen kouluttanut itseäni koko ajan lisää ja tällä hetkellä kesken on syventäminen ravintopuolella ja vielä siitä aion jatkaa eteenpäin jos vaan pääsen opiskelemaan. Ravintoasiat aiheuttaa ihmisissä tällä hetkellä selvästi hämmästystä, koska joka tuutista tulee niin paljon eri ohjeita. Haluan, että mulla on vielä lisää mahdollisimman paljon tietoa, että pystyn auttamaan kaikenlaisia asiakkaita.

Kouluttauduin myös Psyykkiseksi valmentajaksi ja sekin puoli kiinnostaa lisää, koska KAIKKI lähtee loppujen lopuksi meidän mielestä.

No, mitäs sitten itse harrastelen. Oon vihannut 30 vuotiaaksi asti juoksua ja uintia. Päätin oppia ne molemmat! Ja opinkin ja nykyään tykkään kummastakin.

18v-30v salia ja lenkkeilyä, tanssia ja joogaa. Yhdet Fitnesskisat.

30-v-41v Juoksukisoja, puoli maratoneja, 4 x Tough Viking, Triathlonia 5 x kisat (sprinttejä ja perusmatkoja), Voimanostoa (4 x kisat)

Triathlon treenileirillä Mallorcalla.

salilla aloittelemassa penkkipunnerrustreeniä.

Triathlonkisat.

Nyt 42vuotiaana liikun mahdollisimman monipuolisesti ja herättelen juoksu- ja uintikuntoa voimanoston jälkeen uudestaan henkiin. Edelleen myös välillä joogaan ja käyn salilla. Haluaisin aloittaa jonkun tanssiharrastuksen, mutta päätin aloittaa pitkästä aikaa nyrkkeilyn. Sitäkin harrastin joskus hetken :)

Haluan näyttää myös sen, että yli 40vuotiaana pystyy vaikka ja mihin!

Juoksu on mulle ollut joskus aivan inhokki. Nykyään tykkään siitäkin!

Elämässä menee kivasti. Lapset kasvaa ja oon onnellisesti parisuhteessa. On koira, katto pään päällä ja töitä. Nautin luonnosta ja rauhallisuudesta, vaikka oonkin edelleen menevä ja tykkään touhottaa kaikenlaista. Haaveilen vaikka ja mistä. Pidän jalat maassa ja pään pilvissä. Tuntuu välillä etten ikinä kasva aikuiseksi ja välillä tuntuu että on tullut liian tiukkikseksi. Sitä kai se keski-ikää lähestyminen on. En siis todellakaan koe vielä olevani keski-iässä 42vuotiaana.

Uimista rakastan! Vedessä saa olla rauhassa kaikelta melulta.

Koska oon edelleen aika jääräpää, niin mun valmennusfilosofianikin on, että "Etsi ratkaisuja, älä tekosyitä!" tai "Ole armollinen itsellesi, mutta älä päästä itseäsi liian helpolla. Tunnista milloin laiskottaa ja milloin olet oikeasti väsynyt."

Meistä jokainen voi muuttaa tapansa jos oikeasti haluaa. Se on sitten jokaisesta itsestä kiinni haluaako vai eikö.

Halusin kertoa tämän kaiken siksi, että ihmiset jotka miettivät kuka olen tietää, että mulla on ollut ja on edelleen kiireinen lapsiperhearki plus oon yrittäjä ja silti valitsen syödä järkevästi, ehdin syödä säännöllisesti ja ehdin treenata jos niin päätän. Herään monesti viideltä, että ehdin tehdä lenkin tai töitä. Menen klo 21 nukkumaan, että saan riittävästi unta. Jätän joitain juhlia, kutsuja yms väliin, että saan levätä. Teen valintoja, jotka vaikuttaa mun hyvinvointiin niin että jaksan ja olisin mahd. energinen. Kun joskus olin vähän kauempana päiväkodissa töissä, niin heräsin 5:15 ajoin klo 06 päiväkodin pihaan ja tein tunnin lenkin, kun työvuoro alkoi klo 07:15. Kaikki on aikatauluttamisesta kiinni.

Lisäksi kerron tämän siksi, että kaikki tietäisivät etten oo ollut lapsesta asti liikunnallinen. Oon valinnut alkaa treenata tosissaan ja kisaamaan siksi, että pystyisin ylittämään itseni ja että olisi joku konkreettinen tavoite liikkumiselle. Sekin on ollut tietoinen päätös. Taistella sitä omaa laiskiasta vastaan, joka mun sisällä välillä voimakkaasti huutaa. Haluan hiljentää sen ja mielummin liikkua.

Kiitos jos jaksoit lukea :)