Oon Personal Trainer. Oon voimavalmentaja. Oon ryhmäliikuntaohjaaja, Liikuntaneuvoja, lähihoitaja, Kehonpainoharjoittelunohjaaja, Kahvakuulaohjaaja, Psyykkinen Valmentaja... Mutta ennen kaikkea oon äiti, puoliso, yrittäjä ja liikunnallinen ihminen. Mun mielestä on tärkeää tietää vähän ihmisen elämästä, kokemuksesta ja luonteesta sekä arvoista ennenkuin lähdet tekemään yhteistyötä jonkun kanssa. SIKSI halusin tehdä pienen esittelyn itsestäni. Synnyin Helsingissä ja asuin varhaislapsuuteni Pukinmäessä, josta muutin 8vuotiaana Laajasaloon. Oon elänyt tosi onnellisen lapsuuden. Sen suhteen ei ole mitään valittamista. Oon saanut kasvaa Laajasalossa luonnon keskelle silloin, kun se oli vielä melkeinpä pelkkää metsää. Rakastin metsää ja rakastan edelleen. Leikin barbien kanssa metsässä ja muutenkin keksittiin kavereiden kanssa vaikka ja mitä leikkejä luonnossa. Luulen, että osaksi tän takia mulla on vahva suhde mereen ja metsään. Ylipäätänsä luontoon. Nyt kun 42vuo
Matkakertomus teille olkaapa hyvä ☺️ Oon käynyt joskus 30v sitten Turkissa Marmariksessa. Muistan sen matkan edelleen, koska Turkki oli niin erilainen kuin muut kohteet missä käytiin. Muistan siitä reissusta vatsatanssijat, polttavan kuumuuden, mutakylvyn, metsäpalot, murtomiehen ja tungettelevat, vaaleita hiuksiani ihmettelevät kauppiaat. Vaikka Turkki jäi mun mieleen ja jostain syystä sen kuumuudesta ja kulttuurista tykkäsin, niin silti tungettelevuus jäi mun mieleen. En pidä siitä, että ei saa katsoa ravintolan ruokalistoja rauhassa tai että joku tulee vetämään mua kauppaansa sisään. Kävin ystäväni kanssa lyhyen reissun Istanbulissa aikuisiässä ja taas sama homma… huutelija kaupustelijoita riitti. Historian havina tuntui Istanbulissa, mutta lyhyen visiitin aikana kaupunkiin ei oikein päässyt käsiksi. Oon matkustanut paljon ja Turkki ei ole tullut kuitenkaan mieleenkään noiden kahden kerran jälkeen. Turkki ei ole kuulunut mun ”tonne mun on pakko päästä” listaan. Mulla ollut myös ain