Etkö olekaan superihminen?

 Kaikki tietää sen ihmistyypin, joka jaksaa touhottaa aamusta iltaan ja on mukana kaikessa toiminnassa.

Leipoo jokaisiin lasten koulun ja harrastusten myyjäisiin, järjestää juhlia itselleen ja muille, siivoaa kotiansa vimmatusti, käy treenaamassa monta kertaa viikossa, laittaa vimpan päälle ruoat, kierrättää kaiken tai myy facebookkirppiksillä, on mukana kaikissa hallituksissa ja järjestelee reissuja sekä toimintaa lapsilleen ja koko naapuruston lapsille... Kaiken keskellä se ihmistyyppi jaksaa olla puhelias ja iloinen!

Vai jaksaako? 

Oon itse herännyt tässä siihen, että jotta jaksan olla iloinen oma itseni, niin en voi tehdä kaikkea mitä haluaisin. On pakko karsia asioita, koska yksikään ihminen ei pysty hoitamaan kaikkea. Hetken aikaa jaksaa, mutta ajan saatossa joku kaikista hoidettavista asioista alkaa kärsimään.

Itselläni se oli selvästi treenaaminen. Tai kohti kisoja treenaaminen. Puhutaan kokonaiskuormituksesta ja se tarkoittaa sitä, että elämässä on monia asioita mitkä kuormittaa. Ei pelkästään treeni. Mutta näistä monista muista asioista voi moni olla sellainen joka alkaa vaikuttamaan treeniin. Treenamista ei siis kannata lopettaa jos tuntuu, että kokonaiskuormitus on suuri ja väsy alkaa tossussa painamaan, mutta kannattaa miettiä miten treenaa ja kuinka paljon. Itse aloin olla vähän väliä kipeä ja väsynyt, jolloin tajusin että nyt ei joku ole kohdillaan...

Oma tavoitteeni on ollut jo monta vuotta kisata voimanostossa. Kävin kolmet kisat melko nopeasti, kun aloitin voimanostoharrastuksen ja tykkäsin siitä aivan älyttömästi.

Sitten neljänsiin kisoihin valmistautuessa tuli pakara vaivaa ja polvi vaivaa ja muuta elämän estettä, jonka takia kisoihin meneminen siirtyi ja siirtyi. Olin monta kertaa valmistautumassa kisaan fyysisesti ja henkisesti, mikä oli todella raskasta, vaikkakin kivaa. Sitten tuli vihdoin kisat ja tulin pieneen nuhaan. Menin kisoihin puolikuntoisena ja ne meni tietenkin päin peetä.

Otti aivoon todella paljon ja koska oon kovapäinen ku mikä enkä halua luovuttaa ja luulen olevani superihminen, niin päätettiin taas seuraavat kisat. Samaan aikaan opiskelin Psyykkiseksi valmentajaksi, aloitin uusia valmennusryhmiä, työstin omia nettisivuja ja muita yrityksen asioita, ravasin poikani koristurnauksissa, lenkitin reippaasti koiraa, hoidin yritykseni laahavaa kirjanpitoa ym. 

Treenit alkoi tuntumaan todella raskailta ja välillä vastenmielisiltä. Väsymys treeneissä alkoi painamaan ja monta kertaa nousi mieleen ajatus, että miksi oon taas menossa johonkin kisoihin? 

Oon aina tykännyt itse kisatilanteista! Oon kisannut juoksutapahtumissa, esteratajuoksuissa, triathlonissa ja fitneksessä ja kaikissa on ollut niin kivaa!! Yksi makeimpia asioita mitä tiedän on elää niinkuin urheilija ja treenata tavoittellisesti! MUTTA tosiasia on kuitenkin se, että en ole ammattiurheilija! Ja mun elämään kuuluu paljon muutakin kuin urheilu. Etenkin jossain vaiheessa äitinä olemiseen kuuluu todella paljon asioita. Lapset ovat jo isoja, mutta eivät kuitenkaan niin isoja, että hoitaisivat kaikkia asioita itse. He tarvitsevat paljon aikuista. Etenkin murrosiän kynnyksellä henkistä tukea ja seuraa tarvitsee paljon ja en itse halua miettiä kuolinvuoteella, että olisinpa ollut lasteni kanssa enemmän.  

Lisäksi, koska en saa rahaa treenaamisesta tai kisaamisesta, niin mun on tehtävä töitä ja koska olen yksin yritykseni kanssa, niin oma kehitykseni ja kaikki toiminta on mun harteilla.

Siksi kohti kisoja treenaminen alkoi tuntua liian työläältä ja viemään voimia ja kaikki muut osa-alueet elämässä alkoi vaikuttamaan omaan treeniin ja nimenomaan kisoihin tähtäävään treeniin. Jos haluaa kisoihin tai haluaa parantaa omaa suoritustaan, niin kaikissa treeneissä on oltava kroppa ja mieli iskussa ja jos on liikaa asioita meneillään, niin se on aika mahdotonta. 

Eli vaikka kuinka haluaisin, niin en pysty kaikkeen. On myönnettävä, että en ole superihminen. Ja on priorisoitava asioita. Siksi luovuin nyt hetkeksi kisatavoitteista. Toinen syy oli myös se, että keho ja mieli tuntuu kaipaavaan erilaista liikettä taas. Harrastin monta vuotta triathlonia ja nyt onkin kova hinku juoksemaan ja uimaan. Mutta ei kisaamaan siinäkään :) Myös Triathlonissa kävi mulle samoin.

Aloitin triathlonin innoissani ja sprinttimatkat sekä perusmatkat meni kivasti ja niihin treenaaminenkin suht kivuttomasti, mutta kun halusin alkaa pidentämään matkaa tai parantamaan aikaa, niin tajusin, että liian moni muu asia jää elämässä liian vähäiselle huomiolle, joten lopetin siinäkin kisaamisen. Ehkä se on se, että omat odotukset itseään kohtaan kasvaa ja tajuaa, että töitä pitää tehdä kahta kovemmin, jolloin tajuaa ettei aika tai omat rahket riitä. Kyllähän sitä ihminen pystyy vaikka ja mihin, mutta silloin pitää tehdä jotain uhrauksia ja itsellä ne ei tule nyt kysymykseen. 

 Tiedän, että tuun  liikkumaan ja treenaamaan joka tapauksessa paljon, koska liikkuminen on mun henkireikä, vaikka ei olisikaan kisatavoitetta. Tavoite on nyt, että treenaan monipuolisesti ja mikään treeni ei tunnu pakkopullalta. Rakastan salitreeniä, juoksemista, uimista, joogaa, tanssia ym. Ja aion tehdä tänä vuonna monipuolisesti kaikkea ja olla kovemmassa kunnossa kuin ikinä! Sellaisessa toiminnallisessa kunnossa!

Aion treenata omiin aikatauluihini sopivasti ja niin että mieli ja keho pysyy kunnossa enkä tunne liikaa painetta treenaamisesta. Treeni itsessään ei kuitenkaan ole ollut se kuormittava asia, vaan se että ollaan menty kohti kisoja. Mulla on muita tavoitteita jotka on nyt tärkeitä ja siksi en halua treenamisesta liian tavoitellista.

Jos sä tunnet olosi kuormittuneeksi, niin mieti tarkkaan mistä se johtuu. Aika harvoin se on treeni mikä kuormittaa vaan joku muu. Tai jos se onkin treeni, niin saattaa olla, että treenaat liikaa tai et ole pitänyt lepoviikkoja tai -päiviä hetkeen. Mieti pystytkö delegoimaan jonkin asian jollekin toiselle ja voisitko luottaa siihen, että asiat hoituu ilman sinuakin?

Vaikka treenaamisessa kannattaa olla jokin punainen lanka, niin se voi silti olla rentoa ja ei kuormittavaa. Treenaamisen pitää antaa sulle iloa ja energiaa. Ei päinvastoin. Muista myös, että liikuntalajeja on vaikka kuinka paljon! Kokeile kaikkea monipuolisesti! Opettele jotain uutta! Se motivoi.

Mitä siis voisit karsia omasta elämästä pois jos susta tuntuu, että oot just toi ihminen josta tuolla alussa mainitsin vai tarviiko mitään karsia? Voiko jonkun asian vaan jotenkin muuttaa? Ei polteta itseämme loppuun eikä yritetä liikaa olla superihimisiä. Ollaan armollisia ja luotetaan siihen, että kaikelle on aikansa.

On rohkeutta sanoa ääneen, että nyt en jaksa tai että joku asia mikä ennen palveli sua jotenkin ei enää palvele. Ajat muuttuu ja ihmiset muuttuu. Tilanteet muuttuu ja tavoiteet muuttuu. On tärkeää elää muutosten mukana :)

Liikuntarikasta viikkoa kaikille!